mitäs läksit

 

Ihmiskunnan historian voi kiteyttää

kahteen sanaan: mitäs läksit.

Mitäs apina läksit Afrikasta,

luolamies luolasta ja landepaukku

pelloilta.

Karvattoman apinan historia, kuten joku

on saattanut huomata, on ollut yhtä

loputonta sotimista. Puoleen ja toiseen.

Ensin hyökkääjät hyökkäävät, jonka jälkeen

puolustajat puolustavat.

Aina jonkun etuuden ja boonuksen kannustamina.

Eikä tuossa sinänsä ole mitään uutta

tahika ihmeellistä, näin on toimittu aina

siitä lähtien kun joku keksi panna

hynttyyt yhteen naapurin kanssa ja

perustaa itsenäisen ja suvereenin luolan.

Noista ajoista kaikki on tietysti kehittynyt

huimasti ja tyhmempi saattaisi luulla,

että moderni ihminen on täysin irtautunut

karvaisten esi-isiensä rajoitteista:

onhan meillä miljoonakaupungit, avaruuden

valloitus ja tieteitten huima kehitys

muiden muassa todisteena erinomaisesta

ainutlaatuisuudestamme.

Näinhän se on, paitsi. Paitsi että on yksi

pikkuriikkinen asia mikä ei vuosien saatossa

ole muuttunut miksikään. Ryhmäkäyttäytyminen

on meillä ja edesmenneillä luolahemmoilla

suurin piirtein identtinen. 

Tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä,

että isossa porukassa ahdistaa.

Hississä jonkun tuntemattoman kanssa,

sukujuhlissa ja suurkaupungissa.

Mitä enemmän ihmisiä ängetään väkisin

suljettujen muurien sisään, sitä suuremmaksi

kasvaa agression määrä, suhteellisesti,

tuhatta henkeä kohti. Samalla agression luonne

on muuttunut, siihen raaempaan suuntaan.

Urheilusuorituksen luonteiset, järjettömän tuntuiset

murhat, raiskaukset ja muut joukkokivat kasvavat

määrällisesti asutuksen koon kasvaessa.

Siis tuhatta henkeä kohti, eli apina oireilee

isossa kylässä pahemman kerran.

Munakasta ei saa tekemättömäksi, eikä paluu

reippaaseen retkielämään ole enää mahdollista

tällä lössillä, mutta sinulle, tuntemattomaksi

jäävä luolamiehen rontti, esitän retoorisen kyssärin:

mitkä on fiilikset, noin niinkun omasta mielestä,

kannattiko lähteä?