uskonto, ei usko

 

Uskontoa on helppo arvostella: kerrankin löytyy puheen aihe,

joka ei jätä ketään kylmäksi. Siis uskontoa, ei uskoa.

Uskonto on instituutio, usko henkilökohtainen oikeus.

Uskontohan on perinteisesti ollut vallanpitäjien,

niin maallisten kuin taivaallistenkin, perusaseistusta.

Kivääri, jalkaväkimiina, tai pirun painava raamattu.

Oikeutus sotimiseen, sortoon, varkailuun 

ja kansan pimeänäön ylläpitoon.

Kaiken edellä mainitun and then some myöntäminen

ei ole este uskomiselle. Kuka nyt mihinkin.

Huomispäivään, evoluutio-oppiin, joku jopa

Isään kaikkivaltiaaseen.

Tärkeää on muistaa noiden kahden ero.

Uskonto on väline, käsikassara.

Usko taas sisäsyntyinen tarve.

Uskokaa mihin haluatte,

niin minäkin teen.

Hiukan kuitenkin kritiikkiä

sen suhteen mihin sitä 

uskonsa laittaa.

Itse en välttämättä

haluaisi lapsenvahdiksi 

katolista pappia.

CV:ssä kun mainitaan mm. noitavainot,

ristiretket ja sitten nämä

sekaannukset lasten suhteen.